Sain aamuyöstä hätääntyneen viestin ystävältäni. Hän on itsemurhan partaalla. Kesäkuusta odottanut mielenterveystoimistoon pääsyä. Nyt on marraskuu. Neljässä kuukaudessa on ehtinyt kehitellä tapoja jos toisiakin päästä eroon elämästään ja maallisista murheistaan. Rohkeutta ei ole onneksi kertynyt...Soitinpa ystävän ominaisuudessa Kriisipalveluun. Siellä oli palaveri alkamassa, ei aikaa jutella. Millaista kriisiapua se on, kun ihmistä ei ole tavattavissa!? Tiukkasin ja vaadin jota kuta puhelimeen. Pitkän hiljaisuuden  jälkeen byrokratian rattaat raksuttivatkin oikeaan suuntaan. Ja kas, muutama puhelu vielä lisää tarvittaisiin. Tässä vaiheessa väsynyt, masentunut ja särkynyt ihminen olisi tuntenut itsensä jo hylätyksi ja antanut periksi. Meillä suomalaisessa terveydenhuollossa ei asiakas ole tärkein. Tärkeintä on se, että palaverit ja systeemit rullaavat ennalta määrätyssä järjestyksessä.JOS kriisiapu On kriisiapua, apua on JATKUVASTI saatavilla. Ei huomenna, ei ensi kuussa vaan samana päivänä kun pilleripurkki tuijottaa kutsuvana yöpöydällä. Onneksi itselläni oli tomera päivä. Ystäväni pääsee heti tänään hoitoon. Itse hän ei olisi jaksanut vaatia apua.

Lupaamani ex-miesten panettelu onkin tänään toisarvoinen juttu. Sitä vaan toivon, että en ikimaailmassa enää koskaan ikinä ryhdy hoivaamaan ja ymmärtämään parisuhteessa. Mädäntykööt pystyyn. Aikuiset miehet jotka ahdistuksen tullen ampuvat, puukottavat, lyövät, kiduttavat naistaan. Heitä on syytä halveksia. Niih.